Uutiset

7.8.2022Syyskausi 2022Lue lisää »19.8.2021Syksyn ryhmissä on vielä tilaaLue lisää »6.8.2021SyyskausiLue lisää »9.9.2020UUSIA TANSSIJOITA MAHTUU MUKAANLue lisää »9.9.2020Ryhmien uudet kokoonpanot ja aikataulutLue lisää »
Share |

Nuorisoseura NUORI IISALMI on vuonna 1908 perustettu vireästi toimiva nuorisoseura. Seuramme kuuluu muiden nuorisoseurojen tapaan Suomen Nuorisoseurojen liittoon.

Nuorisoseura Nuoren Iisalmen toiminta-ajatuksena on tarjota lapsille, nuorille ja perheille mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja mukavaan yhdessäoloon kansanperinteeseen liittyvien harrastusten parissa. Seuramme on tällä hetkellä keskittynyt lasten ja nuorten musiikkiliikuntaan ja kansantanssiin.

Haluamme tarjota lapsille ja nuorille mukavan liikuntaharrastuksen sekä mahdollisuuden esiintymisiin ja matkoihin yhdessä ryhmän kanssa. Seuramme järjestää kevätnäytöksen ja joulujuhlan, joissa kaikki ryhmät esiintyvät.

Perheitten yhteistä liikkumista haluamme tukea vanhempi-lapsiryhmien avulla. Seurassamme onkin ryhmiä 1-2 vuotiaista alkaen.

Ryhmämme osallistuvat Ylä-Savon maakuntajuhlille. Lisäksi esiinnymme erilaisissa tapahtumissa ja osallistumme festivaaleille ulkomaita myöten.

Tavoitteenamme on laajentaa perheiden mahdollisuuksia liikkumiseen.

Seuramme ryhmissä tanssii tällä hetkellä noin 50 lasta ja nuorta.

Lämpimästi tervetuloa mukaan seuramme toimintaan!

 

tempoatenaviin_1_lev150px.gif 

Syrjinnästä vapaa alue -kampanja logo ja linkki


Uutiset

Syyskausi 2022 (07.08.2022)
Syyskausi 2022 alkaa viikolla 34, ryhmiin ilmottautuminen käynnissä.  Voit ilmaiseksi kokeilla vk 34 ja 35. Tervetuloa mukaan!!

19.08.2021  Syksyn ryhmissä on vielä tilaa
06.08.2021  Syyskausi
09.09.2020  UUSIA TANSSIJOITA MAHTUU MUKAAN